Vauvailusta on siirrytty painonpudotukseen ja uusi blogi on:
Raskauskilojen pudotusmissio
perjantai 2. helmikuuta 2018
tiistai 10. lokakuuta 2017
Vauva 0-3kk
Ehkä olisi aika kirjoittaa jotain näistä ekoista kuukausista. Vauva on tämän viikon lauantaina 12 viikkoa. Tosi usein unohdan, että vauva on vasta näin pieni koska tää pari kuukautta tuntuu puolelta vuodelta.
Ensimmäisen viikkonsa vauva vaan nukkui. Ihan uskomatonta, söi ja nukahti taas. Ehdin jo juhlia, että tuliko meillekin nyt tällainen helppo vauva mitä aina sanotaan, että vastasyntyneet on; syö ja nukkuu.
Joo ei. Toisella elinviikolla kuin salamana yhtenä päivänä homma vaan muuttui. Se oli vielä tietenkin se päivä kun meille oli tulossa valokuvaaja ottamaan new born- kuvia. Eli just sillon kun pitäs vaan nukkua ja syödä niin meillä huudettiin ja oksennettiin kaaressa mun päälle. Ai jumankauta. Siitä se ajatus sitten vauvalla ilmeisesti lähti. Joka ilta klo 19-22 istuin jumppapallolla huutava vauva sylissä. Selkä jumissa ja hiessä kodinhoitohuoneessa.
Hyvin äkkiä kun vauva oli 3 viikkoinen käytiin jo lääkärissä koska meidän mielestä vauvalla oli refluksia - kurkkuun nousi tavaraa ja se harmitti. Saatiin Nexium-lääkitys refluksiin. Käytin vauvaa myös pari kertaa koliikkihieronnassa ja vaihdettiin korvike maitoallergisten Pepti 1:seen. Nämä toimenpiteet auttoivat muutamassa viikossa, mutta hyvin pitkälti eka 1,5kk vietettiin joka ilta jumppapallon päällä.
Sitten siinä ennen 2kk ikää aloin kiinnittää huomioita vauvan rytmiin - syönnin jälkeen hän jaksoi olla pirteänä noin 1,5h. Sitten aloin nukuttaa vauvaa. Olin tämänkin jotenkin unohtanut ja ajatellut vain että kyllä se vauva nukkuu kun sitä nukuttaa. No niinhän ne vastasyntyneet tekee mutta ei enää sen alkuvaiheen jälkeen - sitten vauvaa pitää auttaa uneen. Iltahuudot väheni tämän jälkeen ihan merkittävästi. Sillä että vauvaa yrittää nukuttaa päivän aikana mahdollisimman paljon ehkäistään sitä ettei väsymys menee illalla yli.
Nyt kun vauva on kohta jo 3kk niin meillä menee pääsääntöisesti ihan ok. Vauva on yleensä tyytyväinen, jaksaa puuhata yksikseen leikkimatolla. Viime viikkoina on ollut ihmeellistä taistelua syömistä ja nukkumista vastaan. Se on kyllä näillä pienillä ihmeellistä kun välillä on tosi hyviä päiviä että nukahdetaan helposti ja välillä taas päiviä ettei missään ole hyvä. Tossa oli melkein viikon ajan myös tosi hyviä öitä, että nukku 6 h putkeen, mutta turha oli näköjään niitäkään juhlia koska taas on palattu samaan 3-4h välein heräilyyn. Vauva ryhtmi on se, että menee yöunille yleensä klo 21 ja eka syöttö on siinä 01-02 ja seuraava 05 aikaan. Jos käy huonosti herää jo klo 6 ja jos käy hyvin niin nukkuu noin klo 7 saakka.
Toinen ihmeellisyys on vauvojen aamuyöt - miksi sieltä 04 lähtien alkaa ähläys? No kai niillä on se uni kevyempää aamuyöstä, mutta jännä on tällä meidän neidillä sekin et saattaa ählätä vaikka klo 04-05 mut sit nukkua ihan hiljaa aamu seittämältä. Jotenkin jos pääsee sen ähläysvaiheen ohi niin uni on taas aamulla parempaa.
Yritin viime viikolla vaihtaa Pepti maitoa Omneoon mutta ei tuntunut onnistuvan. Heti oli ihme itkeskelyä yöllä joten lopetin kokeilun lyhyeen. Ehkä tässä täytyy odottaa sinne 4kk:teen jos suolisto sitten alkaisi kestämään. Aiotaan aloittaa kiinteiden maistelu ja velli nyt 3kk:na. Saas nähdä mitä siitä tulee. Toivon että tästä olisi apua öihin ja siihen että syöttövälit pitenisi ja kiinteämpi ruoka auttaisi refluksiin. On nyt saatu Nexium-lääke puolitettua mutta se pitäisi saada kokonaan pois.
Ensimmäisen viikkonsa vauva vaan nukkui. Ihan uskomatonta, söi ja nukahti taas. Ehdin jo juhlia, että tuliko meillekin nyt tällainen helppo vauva mitä aina sanotaan, että vastasyntyneet on; syö ja nukkuu.
Joo ei. Toisella elinviikolla kuin salamana yhtenä päivänä homma vaan muuttui. Se oli vielä tietenkin se päivä kun meille oli tulossa valokuvaaja ottamaan new born- kuvia. Eli just sillon kun pitäs vaan nukkua ja syödä niin meillä huudettiin ja oksennettiin kaaressa mun päälle. Ai jumankauta. Siitä se ajatus sitten vauvalla ilmeisesti lähti. Joka ilta klo 19-22 istuin jumppapallolla huutava vauva sylissä. Selkä jumissa ja hiessä kodinhoitohuoneessa.
Hyvin äkkiä kun vauva oli 3 viikkoinen käytiin jo lääkärissä koska meidän mielestä vauvalla oli refluksia - kurkkuun nousi tavaraa ja se harmitti. Saatiin Nexium-lääkitys refluksiin. Käytin vauvaa myös pari kertaa koliikkihieronnassa ja vaihdettiin korvike maitoallergisten Pepti 1:seen. Nämä toimenpiteet auttoivat muutamassa viikossa, mutta hyvin pitkälti eka 1,5kk vietettiin joka ilta jumppapallon päällä.
Sitten siinä ennen 2kk ikää aloin kiinnittää huomioita vauvan rytmiin - syönnin jälkeen hän jaksoi olla pirteänä noin 1,5h. Sitten aloin nukuttaa vauvaa. Olin tämänkin jotenkin unohtanut ja ajatellut vain että kyllä se vauva nukkuu kun sitä nukuttaa. No niinhän ne vastasyntyneet tekee mutta ei enää sen alkuvaiheen jälkeen - sitten vauvaa pitää auttaa uneen. Iltahuudot väheni tämän jälkeen ihan merkittävästi. Sillä että vauvaa yrittää nukuttaa päivän aikana mahdollisimman paljon ehkäistään sitä ettei väsymys menee illalla yli.
Nyt kun vauva on kohta jo 3kk niin meillä menee pääsääntöisesti ihan ok. Vauva on yleensä tyytyväinen, jaksaa puuhata yksikseen leikkimatolla. Viime viikkoina on ollut ihmeellistä taistelua syömistä ja nukkumista vastaan. Se on kyllä näillä pienillä ihmeellistä kun välillä on tosi hyviä päiviä että nukahdetaan helposti ja välillä taas päiviä ettei missään ole hyvä. Tossa oli melkein viikon ajan myös tosi hyviä öitä, että nukku 6 h putkeen, mutta turha oli näköjään niitäkään juhlia koska taas on palattu samaan 3-4h välein heräilyyn. Vauva ryhtmi on se, että menee yöunille yleensä klo 21 ja eka syöttö on siinä 01-02 ja seuraava 05 aikaan. Jos käy huonosti herää jo klo 6 ja jos käy hyvin niin nukkuu noin klo 7 saakka.
Toinen ihmeellisyys on vauvojen aamuyöt - miksi sieltä 04 lähtien alkaa ähläys? No kai niillä on se uni kevyempää aamuyöstä, mutta jännä on tällä meidän neidillä sekin et saattaa ählätä vaikka klo 04-05 mut sit nukkua ihan hiljaa aamu seittämältä. Jotenkin jos pääsee sen ähläysvaiheen ohi niin uni on taas aamulla parempaa.
Yritin viime viikolla vaihtaa Pepti maitoa Omneoon mutta ei tuntunut onnistuvan. Heti oli ihme itkeskelyä yöllä joten lopetin kokeilun lyhyeen. Ehkä tässä täytyy odottaa sinne 4kk:teen jos suolisto sitten alkaisi kestämään. Aiotaan aloittaa kiinteiden maistelu ja velli nyt 3kk:na. Saas nähdä mitä siitä tulee. Toivon että tästä olisi apua öihin ja siihen että syöttövälit pitenisi ja kiinteämpi ruoka auttaisi refluksiin. On nyt saatu Nexium-lääke puolitettua mutta se pitäisi saada kokonaan pois.
keskiviikko 2. elokuuta 2017
Synnytyskertomus VOL 2
Kätilö antaa oksitosiinia, että istukka lähtisi irtoamaan. Hetken päästä hän painelee ja yrittää irrottaa istukkaa. Kipu on aivan valtavaa!! Taidan taas huutaa, että en kestä, antakaa jotain. Lääkäri tulee myös painamaan mahaa niin kovaa kuin voi ja minulle annettiin vain ilokaasu jota hengitin aivan hysteerisenä. Päässä pyöri ja istukasta irtosi vain osa. Paikalle kutsutaan toinen lääkäri jolla on lupa painaa vatsaa vielä lujempaa. Ihan kamalaa! Kivut taas synnytysluokkaa. Ei lähde. Pitää irroittaa leikkaussalissa. Kyselen eihän minuun enää siellä satu. Ei, kätilö vastaa, että operaatio tehdään humautusnukutuksella. Olen tyytyväinen, ettei enää tarvitse kärsiä. Harmittaa kun viedään pois vauvan ja miehen luota.
Minua kärrätään leikkaussaliin. Siellä on sama anestesialääkäri joka kertoo, ettei minua nukutetakaan vaan laitetaan siitä samasta epireijästä ilmeisesti spinaalipuudutetta, samaa kuin keisarinleikkauksessa. En tykkää tästä yhtään koska oli puhuttu nukutuksesta. Tunnen kuinka kylmä neste valuu alaselkään. Lähden puutumaan alakropasta ja reisistä, mutta tunnen itse kuinka puudun vain pintapuolisesti. Lääkäri kokeilee kylmää paperia käteen ja sitten reiteen ja kysyy tunnenko sen. Vastaan, että tunnen sen aivan yhtä lailla molemmissa paikoissa. Puudute ei siis tehoa. Minuun on pumpattu jo monta annosta vahvaa puudutetta. Päädytään silti nukutukseen. Kohta vaivun tiedottomaan tilaan, tai niinhän sitä luulisi.
Minua ei ole koskaan nukutettu. Kuvittelin, että siinä vain nukahtaa ja herää sitten heräämössä. Mutta minä olin sellasella tripillä, että oksat pois. Kokemus oli järkyttävä. Vielä pahempi kuin synnytys. Kaikki kuvat pyörivät päässäni hypnoosihyrrän tavoin. Ihme kuvioita, lapsuuden ajan kuvia ja muistoja. Mutta mikä pahinta, luulin, että leikkauksessa oli tapahtunut jokin komplikaatio ja tein kuolemaa. Heräsin aina välillä ja olin taas leikkaussalissa. Kuulin äitini äänen. Myös mies ja vauva olivat tulleet katsomaan leikkaussaliin kuinka kuolen. Yritän sanoa "äiti". Vaivun taas kuviin ja kuolen, irtaannun ruumiista ja ajattelen, tällaistako se kuolema on. Jään ikään kuin johonkin limboon, välitilaan pyörimään. Siitä pikkuhiljaa alan taas palailla leikkaussaliin tai heräämöön, en enää muista. Kun vihdoin tajuan, että olen kai sittenkin elossa, en voi kuin itkeä. Kyyneeleet valuvat valtoimenaan silmistä enkä pysty estämään sitä. Yritän kysyä onko tämä normaalia ja että tapahtuiko leikkauskessa jotain? Minulle vastataan, että istukka on irroitettu ja kaikki on ihan hyvin. Olen aivan seikaisin heräämössä. Koitan vain tajuta, että olen elossa ja lopettaa itkemisen.
Operaatiossa oli kestänyt tunnin ajan. Selvisi, että minulla on biokorninen eli sydämenmuotoinen kohtu. Kohdun toisesta "sakarasta" istukkaa oli irroitettu käsin ja ylemmällä olevasta sakarasta se oli kaavittu. Verta menetin aika paljon, yhteensä 1600ml salissa ja leikkauksessa. Olin tovin heräämössä kunnes mies, vauva ja kätilö tulivat sinne. Kuultiin että saadaan perhehuone johon meitä lähdettiin siirtämään.
Olin tosi heikossa kunnossa. Hemoglobiini oli noin 76 samana päivänä. En meinannut pystyssä pysyä, vessassa käyminen oli saavutus ja suihkuun olin lähellä pyörtyä. Olo koheni vasta seuraavana päivänä kun sain kaksi pussia lisäverta. Niidenkin jälkeen hemoglobiini oli vasta 87. Mutta jotenkin elo alkoi palata minuun. Olen silti edelleen järkyttynyt kuolemakokemuksesta ja itkettää kun kerron siitä vanhemmilleni jotka tulivat seuraavana päivänä käymään.
Vauva oli ihana ja yritti olla tissillä. Mutta aika pian selviää tuttu ongelma - maito ei nouse sairaalassa ja vauvalla on nälkä. Tisseistä ei tule kuin muutama pisara. Sanotaan, että tämän pitäisi riittää mutta ei riitä. Ensimmäinen yö menee huonosti, vauva herää 10min välein huutamaan nälkäänsä. Ajattelen, että tätäkö tämä taas on. En osaa hoitaa vauvaani vaikka tämä on minun toinen lapsi. Kutsun yökön paikalle. Hän tuo luovutettua maitoa jääkaappiin. Lämmitän ja annan sitä vauvalle, joka nukahtaa. Just niin.
Seuraava päivä menee sekä tissiyrityksissä, luovutettulla että korvikkeella. Ei haittaa yhtään. Harmittaa etten ottanut niitä omia pulloja heti mukaan. Mies hakee pullot ja pullonlämmittimen kotoa. Toista kertaa en tähän huudattamiseen lähde. Korvikkeella mennään hyvällä omalla tunnolla jos niin käy.
Kotiudumme seuraavana päivänä. Vauvalla on muuten kaikki ok, mutta lääkäri kuulee sydämessä sivuäänen. No niinpä taas. Osasin jo melkein odottaa tätä koska esikoisella on VSD. Vaaraton tosin. Jäämme odottamaan ultraa. Vauvalla on jokin aortan valtimotiehyt auki joka kohdussa on kaikilla vauvoilla auki, mutta jonka pitäisi sulkeutua muutamien päivien sissällä syntymästä. Meillä on viikon päästä kontrolli naistenklinikalle josko pieni olisi saanut suonen suljettua <3
Minua kärrätään leikkaussaliin. Siellä on sama anestesialääkäri joka kertoo, ettei minua nukutetakaan vaan laitetaan siitä samasta epireijästä ilmeisesti spinaalipuudutetta, samaa kuin keisarinleikkauksessa. En tykkää tästä yhtään koska oli puhuttu nukutuksesta. Tunnen kuinka kylmä neste valuu alaselkään. Lähden puutumaan alakropasta ja reisistä, mutta tunnen itse kuinka puudun vain pintapuolisesti. Lääkäri kokeilee kylmää paperia käteen ja sitten reiteen ja kysyy tunnenko sen. Vastaan, että tunnen sen aivan yhtä lailla molemmissa paikoissa. Puudute ei siis tehoa. Minuun on pumpattu jo monta annosta vahvaa puudutetta. Päädytään silti nukutukseen. Kohta vaivun tiedottomaan tilaan, tai niinhän sitä luulisi.
Minua ei ole koskaan nukutettu. Kuvittelin, että siinä vain nukahtaa ja herää sitten heräämössä. Mutta minä olin sellasella tripillä, että oksat pois. Kokemus oli järkyttävä. Vielä pahempi kuin synnytys. Kaikki kuvat pyörivät päässäni hypnoosihyrrän tavoin. Ihme kuvioita, lapsuuden ajan kuvia ja muistoja. Mutta mikä pahinta, luulin, että leikkauksessa oli tapahtunut jokin komplikaatio ja tein kuolemaa. Heräsin aina välillä ja olin taas leikkaussalissa. Kuulin äitini äänen. Myös mies ja vauva olivat tulleet katsomaan leikkaussaliin kuinka kuolen. Yritän sanoa "äiti". Vaivun taas kuviin ja kuolen, irtaannun ruumiista ja ajattelen, tällaistako se kuolema on. Jään ikään kuin johonkin limboon, välitilaan pyörimään. Siitä pikkuhiljaa alan taas palailla leikkaussaliin tai heräämöön, en enää muista. Kun vihdoin tajuan, että olen kai sittenkin elossa, en voi kuin itkeä. Kyyneeleet valuvat valtoimenaan silmistä enkä pysty estämään sitä. Yritän kysyä onko tämä normaalia ja että tapahtuiko leikkauskessa jotain? Minulle vastataan, että istukka on irroitettu ja kaikki on ihan hyvin. Olen aivan seikaisin heräämössä. Koitan vain tajuta, että olen elossa ja lopettaa itkemisen.
Operaatiossa oli kestänyt tunnin ajan. Selvisi, että minulla on biokorninen eli sydämenmuotoinen kohtu. Kohdun toisesta "sakarasta" istukkaa oli irroitettu käsin ja ylemmällä olevasta sakarasta se oli kaavittu. Verta menetin aika paljon, yhteensä 1600ml salissa ja leikkauksessa. Olin tovin heräämössä kunnes mies, vauva ja kätilö tulivat sinne. Kuultiin että saadaan perhehuone johon meitä lähdettiin siirtämään.
Olin tosi heikossa kunnossa. Hemoglobiini oli noin 76 samana päivänä. En meinannut pystyssä pysyä, vessassa käyminen oli saavutus ja suihkuun olin lähellä pyörtyä. Olo koheni vasta seuraavana päivänä kun sain kaksi pussia lisäverta. Niidenkin jälkeen hemoglobiini oli vasta 87. Mutta jotenkin elo alkoi palata minuun. Olen silti edelleen järkyttynyt kuolemakokemuksesta ja itkettää kun kerron siitä vanhemmilleni jotka tulivat seuraavana päivänä käymään.
Vauva oli ihana ja yritti olla tissillä. Mutta aika pian selviää tuttu ongelma - maito ei nouse sairaalassa ja vauvalla on nälkä. Tisseistä ei tule kuin muutama pisara. Sanotaan, että tämän pitäisi riittää mutta ei riitä. Ensimmäinen yö menee huonosti, vauva herää 10min välein huutamaan nälkäänsä. Ajattelen, että tätäkö tämä taas on. En osaa hoitaa vauvaani vaikka tämä on minun toinen lapsi. Kutsun yökön paikalle. Hän tuo luovutettua maitoa jääkaappiin. Lämmitän ja annan sitä vauvalle, joka nukahtaa. Just niin.
Seuraava päivä menee sekä tissiyrityksissä, luovutettulla että korvikkeella. Ei haittaa yhtään. Harmittaa etten ottanut niitä omia pulloja heti mukaan. Mies hakee pullot ja pullonlämmittimen kotoa. Toista kertaa en tähän huudattamiseen lähde. Korvikkeella mennään hyvällä omalla tunnolla jos niin käy.
Kotiudumme seuraavana päivänä. Vauvalla on muuten kaikki ok, mutta lääkäri kuulee sydämessä sivuäänen. No niinpä taas. Osasin jo melkein odottaa tätä koska esikoisella on VSD. Vaaraton tosin. Jäämme odottamaan ultraa. Vauvalla on jokin aortan valtimotiehyt auki joka kohdussa on kaikilla vauvoilla auki, mutta jonka pitäisi sulkeutua muutamien päivien sissällä syntymästä. Meillä on viikon päästä kontrolli naistenklinikalle josko pieni olisi saanut suonen suljettua <3
Synnytyskertomus 41+3 VOL 1
Perjantaiaamuna rv 41+2 21.7.2017 klo: 4.30 herään. Lähden käymään vessassa ja kun palaan vuoteeseen, tunnen pientä kipua oikella puolella kohtua ja käännän kylkeä. Tunnen kuinka lämmin neste holahtaa. Arvaan, että nyt meni vedet. Nousen ylös hakemaan rättiä ja nestettä valuu lisää. Kirkasta onneksi. Nyt alkaa jännittää, koska esikoisen synnytksessä kalvojen puhkaisusta ei mennyt kuin 2h niin olin synnytyssalissa.
Vatsassa on pientä menkkajomotusta. Soitan Naistenklinikalle viiden aikaan josta kertovat, että voimme odotella 12h ja sitten pitää tulla näytille eli viimeistään klo 17 aikaan illalla. Klo 14 kuitenkin huomaan, että lapsivesi on mielestäni hieman vihreää. Tulee hieman hätä ja lähdemme miehen kanssa kaahaamaan sairaalaan. Minut kirjataan sisään siinä klo 15. Otetaan lapsivesinäyte joka on positiivinen ja streptokokki joka on negatiivinen. Lapsivesi ei ole kätilön mielestä vihreää. Olen käyrillä puoli tuntia, jonka aikana tulee jo 2-3 pientä supistusta. Vauvan sykkeet ovat hyvät. Meidät ohjataan takas kotiin odottamaan ja käynnistys sovitaan lauantaiaamuksi klo 7.30 mikäli yön aikana ei ala tapahtumaan.
Poika on haettu isovanhemmille yökylään. Käymme sairaalasta lähdön jälkeen miehen kanssa jännittyneinä hoitamassa vielä muutaman asian sekä ruokakaupassa. Tuntuu absurdilta, että lapsivedet valuu ja synnytys on käynnissä ja silti hoitelemme vielä asioita :D Supistuksia tuli noin puolen tunnin välein. Olemme kotona noin viiden aikaan. Illalla syömme herkkuja katsomme telkkaria. Supistuksia tulee epäsäännöllisesti. Klo 23 käyn nukkumaan ja saankin nukuttua klo 02 saakka. Siitä sitten kellottelin supistuksia klo 04 saakka ja herätän miehen. Supistuksia tulee 8-15min. välein. Pakkaamme kassit, syömme aamupalan ja lähdemme. Nyt ei tarvitse kaahata vaan ihanassa valoisassa kesäaamussa ajamme autioita keskustan teitä Naistenklinikalle. Matkalla klo 05 soitan Naistenklinikan synnytyssaliin ja kerron, että olemme tulossa. Vastaus oli vähän tympeä "ai sä oot tulossa." :D Oli ilmeisesti vähän ruuhkaa taas. Mutta tunnelma oli hyvä, koska nyt oltiin tosissaan menossa vauvaa hakemaan.
Klo: 6.30 olen laittanut äidille viestin, että ollaan huoneessa, mies torkkuu tuolissa ja mulla supistelee 10min. välein, kävelen huoneessa koska en pysty makaamaan. Otan supistukset vastaan tuoliin nojaten ja varpaille nousten. Kahdeksan aikaan ilmoitan kätilölle, että nyt alkas tarvitsemaan jotain, kivut alkaa olla kovat. Kerron kätilölle, että pahin pelkoni on se, että yhtäkkiä todetaan, että olen niin paljon auki ettei epiä enää keretä laittaa.
Kätilö saa meille heti synnytyssalin jossa menen kuumaan suihkuun. Ammeita ei ollut vapaana, samaan aikaan 14 toista synnyttäjää. Klo: 8.40 olen laittanut äidille viestin, että salissa ollaan ja kuumassa suihkussa joka vähän auttaa. Olin 3cm auki. Olin suihkussa ehkä puoli tuntia. Suihkutin jokaisen supistuksen aikana todella kuuma vettä alavatsaan ja alaselkään. Tämän jälkeen hälyytin taas kätilön paikalle, että nyt se epi ja vähän äkkiä. Kätilö alkoi valmistella epiduraalin laittoa ja kutsui lääkärin paikalle.
Noin klo 9.30 makaan kylkiasennossa ja lääkäri yrittää laittaa epiä. Kivut ovat jo todella kovat. Lääkäri kyselee minulta onko epi oikeassa kohdassa keskellä. Vastaan niissä kivuissa että mistä minä tiedän, tuntuu enemmän alapuolella eli ei varmaan ole ihan keskellä. No sinne hän sen kuitenkin laittaa ja antaa lääkkeen mennä. Kätilö sanoo, että vielä tulee pari supistusta jotka on kivuliaita, mutta sitten pitäisi alkaa helpottaa. Pyydän miestä ottamaan musta synnytyskuvan kun luulen, että kohta helpottaa. Kuva on otettu klo 9.49 ja heti sen jälkeen tuli niin kova supistus, että tunnen kuinka pää alkaa työntymään ulos. Painan paniikissa kutsunappia ja kätilö tulee takaisin. Huudan tuskissa, että nyt tunnen että jotain tulee!! Kätilö katsoo tilanteen ja kuulen sen lauseen mitä en halunnut kuulla - "tää laps syntyy nyt!"
Pakokauhussa sanon, että antakaa nyt jotain!! Ei kerkeä antaa mitään, synnytys on ainoa helpotus, sanovat lääkäri ja kätilö. Kipu on aivan uskomatonta ja ponnistamisen tarve suuri. Mutta monella ponnistuksella en viitsinyt ponnistaa ihan niin kovaa kuin olisi lähtenyt. Kipua voi kuvailla, että se poltti ja kirveli tosi paljon. Helpotusta ei paljoa supistusten välillä tullut. Ponnistusvaihe kesti 10min ja noin 10 kertaa taisin ponnistaakin kun tyttö oli ulkona. Tyttö syntyi klo: 10.13 ja alkoi heti huutaa mikä oli suuri helpotus! Täysi 10 pisteen tyttö! Sain tytön heti rinnalle. Itkimme miehen kanssa molemmat ilosta ja helpotuksesta. Mies leikkasi napanuoran. Tyttö tuli heti tissille vaikka imi vähän väärää kohtaa nännistä :D
Paino 3666g ja pituus 50cm. Pää 36cm. En olisi uskonut, että meille syntyy näin pieni tyttö <3 Tai lähinnä lyhyt kun esikoinen oli 55cm.
Tässä vaiheessa mulla oli tosi hyvät fiilikset! Olin selvinnyt yhdestä pahimmasta pelostani - luomusynnyttämisestä ja tyttö oli terve. Olin euforisessa tilassa. Odoteltiin vain, että istukka vielä syntyisi niin homma olisi ohi. Vaan eipä ollutkaan. Siitä ne kauheudet käynnisty...
Poika on haettu isovanhemmille yökylään. Käymme sairaalasta lähdön jälkeen miehen kanssa jännittyneinä hoitamassa vielä muutaman asian sekä ruokakaupassa. Tuntuu absurdilta, että lapsivedet valuu ja synnytys on käynnissä ja silti hoitelemme vielä asioita :D Supistuksia tuli noin puolen tunnin välein. Olemme kotona noin viiden aikaan. Illalla syömme herkkuja katsomme telkkaria. Supistuksia tulee epäsäännöllisesti. Klo 23 käyn nukkumaan ja saankin nukuttua klo 02 saakka. Siitä sitten kellottelin supistuksia klo 04 saakka ja herätän miehen. Supistuksia tulee 8-15min. välein. Pakkaamme kassit, syömme aamupalan ja lähdemme. Nyt ei tarvitse kaahata vaan ihanassa valoisassa kesäaamussa ajamme autioita keskustan teitä Naistenklinikalle. Matkalla klo 05 soitan Naistenklinikan synnytyssaliin ja kerron, että olemme tulossa. Vastaus oli vähän tympeä "ai sä oot tulossa." :D Oli ilmeisesti vähän ruuhkaa taas. Mutta tunnelma oli hyvä, koska nyt oltiin tosissaan menossa vauvaa hakemaan.
Klo: 6.30 olen laittanut äidille viestin, että ollaan huoneessa, mies torkkuu tuolissa ja mulla supistelee 10min. välein, kävelen huoneessa koska en pysty makaamaan. Otan supistukset vastaan tuoliin nojaten ja varpaille nousten. Kahdeksan aikaan ilmoitan kätilölle, että nyt alkas tarvitsemaan jotain, kivut alkaa olla kovat. Kerron kätilölle, että pahin pelkoni on se, että yhtäkkiä todetaan, että olen niin paljon auki ettei epiä enää keretä laittaa.
Kätilö saa meille heti synnytyssalin jossa menen kuumaan suihkuun. Ammeita ei ollut vapaana, samaan aikaan 14 toista synnyttäjää. Klo: 8.40 olen laittanut äidille viestin, että salissa ollaan ja kuumassa suihkussa joka vähän auttaa. Olin 3cm auki. Olin suihkussa ehkä puoli tuntia. Suihkutin jokaisen supistuksen aikana todella kuuma vettä alavatsaan ja alaselkään. Tämän jälkeen hälyytin taas kätilön paikalle, että nyt se epi ja vähän äkkiä. Kätilö alkoi valmistella epiduraalin laittoa ja kutsui lääkärin paikalle.
Noin klo 9.30 makaan kylkiasennossa ja lääkäri yrittää laittaa epiä. Kivut ovat jo todella kovat. Lääkäri kyselee minulta onko epi oikeassa kohdassa keskellä. Vastaan niissä kivuissa että mistä minä tiedän, tuntuu enemmän alapuolella eli ei varmaan ole ihan keskellä. No sinne hän sen kuitenkin laittaa ja antaa lääkkeen mennä. Kätilö sanoo, että vielä tulee pari supistusta jotka on kivuliaita, mutta sitten pitäisi alkaa helpottaa. Pyydän miestä ottamaan musta synnytyskuvan kun luulen, että kohta helpottaa. Kuva on otettu klo 9.49 ja heti sen jälkeen tuli niin kova supistus, että tunnen kuinka pää alkaa työntymään ulos. Painan paniikissa kutsunappia ja kätilö tulee takaisin. Huudan tuskissa, että nyt tunnen että jotain tulee!! Kätilö katsoo tilanteen ja kuulen sen lauseen mitä en halunnut kuulla - "tää laps syntyy nyt!"
Pakokauhussa sanon, että antakaa nyt jotain!! Ei kerkeä antaa mitään, synnytys on ainoa helpotus, sanovat lääkäri ja kätilö. Kipu on aivan uskomatonta ja ponnistamisen tarve suuri. Mutta monella ponnistuksella en viitsinyt ponnistaa ihan niin kovaa kuin olisi lähtenyt. Kipua voi kuvailla, että se poltti ja kirveli tosi paljon. Helpotusta ei paljoa supistusten välillä tullut. Ponnistusvaihe kesti 10min ja noin 10 kertaa taisin ponnistaakin kun tyttö oli ulkona. Tyttö syntyi klo: 10.13 ja alkoi heti huutaa mikä oli suuri helpotus! Täysi 10 pisteen tyttö! Sain tytön heti rinnalle. Itkimme miehen kanssa molemmat ilosta ja helpotuksesta. Mies leikkasi napanuoran. Tyttö tuli heti tissille vaikka imi vähän väärää kohtaa nännistä :D
Paino 3666g ja pituus 50cm. Pää 36cm. En olisi uskonut, että meille syntyy näin pieni tyttö <3 Tai lähinnä lyhyt kun esikoinen oli 55cm.
Tässä vaiheessa mulla oli tosi hyvät fiilikset! Olin selvinnyt yhdestä pahimmasta pelostani - luomusynnyttämisestä ja tyttö oli terve. Olin euforisessa tilassa. Odoteltiin vain, että istukka vielä syntyisi niin homma olisi ohi. Vaan eipä ollutkaan. Siitä ne kauheudet käynnisty...
perjantai 14. heinäkuuta 2017
Rv40+3 ja täällä yhä.
Kyllä on odottavan aika pitkä.
Täytyy myöntää, että olin tossa alkuviikosta jo ihan raivona. Vaikka niin ajattelin, että enää toisessa raskaudessa näitä fiiliksiä ei tule - mähän järjellä tiedän sen, että yli menee mitä todennäköisimmin ja osaan tällä kertaa suhtaua asiaan. Katin paskat! :D
Niillä tunteilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tulee sellainen epätodellinen fiilis, että mitään vauvaa ei oikeasti olekaan eikä synnytystä tule. Olen vaan kuvitellut kaiken ja tällanen iso maha nyt vaan on tullut jäädäkseen. Tulee hirveä suru siitä ettei vauvaa tule, kaikki muut synnyttää ja oma kroppa pettää. Mitään ei vaan tapahdu. Joka ilta nukkumaan käydessä ajattelee, että josko tänä yönä? Ja joka vessakäynnillä odottaa, että jos nyt lorahtaisi lapsivedet lattialle. Ja aamulla saa taas todeta ettei tänäkään yönä. Ja sitten taas koko päivä fiilisten ja tuntemusten tarkkailua, tulisiko supistuksia, vihlomisia, mitä vaan.
Ja varmaan se on yksi asia mikä tässä raskaudessa on ärsyttänyt - että keho on ollut paljon vaivaisempi kuin ensimmäisessä raskaudessa. Tässä loppupuolella on lähes päivittäin kaikenlaisia oireita; paineen tunnetta alavatsalla ja peräpäässä, vihlontaa ja kipua häpyluissa kun vauva punkeaa päätä sinne, alavatsajuilintaa ja muita kipuja. Niin jotenkin kaikki tällainen antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa!!
Kävin toissapäivänä ylimääräisessä lääkärissä. Vauvaa ultrattiin. Kaikki hyvin, pää on kiinnittynyt ja hyvässä asennossa. Lapsivettä on paljon. Istukka on paksu eikä kuulemma näytä merkkejä, että synnytys olisi lähellä, kiva juttu. Lisäksi katsottiin kohdunsuun tilanne, 1cm jäljellä ja "löllö". Mutta kohdunsuu oli niin takana ettei ylettänyt pyörittelemään kalvoja :/ Noh, ärsytettiin sitten sen verran mitä pystyttiin mutta ei aiheuttanut kipeitä supistuksia sekään. Kiva.
Ja toinen kiva juttu on se, että vauvan painoarvio oli jo nyt liki 4kg! FAK. Toki tiedän, että toi arvio voi heittää ja toivon todella, että heittää alaspäin. Mutta siihen loppu tän mamman herkuttelut! En oikeesti enää uskalla syödä ylimääräistä ettei vauva enempää kasva. :/
Mutta tämän jälkeen päätin, että nyt pakotan itseni muuttamaan asenteeni. Ihan turhaan olen surullisissa ja masentuneissa fiiliksissä. Nyt yritän vain ajatella, että oikeasti meillä on kohta vauva enkä taida oikein käsittää asiaa :D Olen taas laitellut vauvan tavaroita ja tehnyt viimeisiä hankintoja. Ja jos mennään loppuun asti ja käynnistykseen niin sitten mennään. Tässä kuussa meillä on vauva. Nyt vaan juon vadelmanlehtiteetä ja harjoitan zen-tilaa. :)
Täytyy myöntää, että olin tossa alkuviikosta jo ihan raivona. Vaikka niin ajattelin, että enää toisessa raskaudessa näitä fiiliksiä ei tule - mähän järjellä tiedän sen, että yli menee mitä todennäköisimmin ja osaan tällä kertaa suhtaua asiaan. Katin paskat! :D
Niillä tunteilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tulee sellainen epätodellinen fiilis, että mitään vauvaa ei oikeasti olekaan eikä synnytystä tule. Olen vaan kuvitellut kaiken ja tällanen iso maha nyt vaan on tullut jäädäkseen. Tulee hirveä suru siitä ettei vauvaa tule, kaikki muut synnyttää ja oma kroppa pettää. Mitään ei vaan tapahdu. Joka ilta nukkumaan käydessä ajattelee, että josko tänä yönä? Ja joka vessakäynnillä odottaa, että jos nyt lorahtaisi lapsivedet lattialle. Ja aamulla saa taas todeta ettei tänäkään yönä. Ja sitten taas koko päivä fiilisten ja tuntemusten tarkkailua, tulisiko supistuksia, vihlomisia, mitä vaan.
Ja varmaan se on yksi asia mikä tässä raskaudessa on ärsyttänyt - että keho on ollut paljon vaivaisempi kuin ensimmäisessä raskaudessa. Tässä loppupuolella on lähes päivittäin kaikenlaisia oireita; paineen tunnetta alavatsalla ja peräpäässä, vihlontaa ja kipua häpyluissa kun vauva punkeaa päätä sinne, alavatsajuilintaa ja muita kipuja. Niin jotenkin kaikki tällainen antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa!!
Kävin toissapäivänä ylimääräisessä lääkärissä. Vauvaa ultrattiin. Kaikki hyvin, pää on kiinnittynyt ja hyvässä asennossa. Lapsivettä on paljon. Istukka on paksu eikä kuulemma näytä merkkejä, että synnytys olisi lähellä, kiva juttu. Lisäksi katsottiin kohdunsuun tilanne, 1cm jäljellä ja "löllö". Mutta kohdunsuu oli niin takana ettei ylettänyt pyörittelemään kalvoja :/ Noh, ärsytettiin sitten sen verran mitä pystyttiin mutta ei aiheuttanut kipeitä supistuksia sekään. Kiva.
Ja toinen kiva juttu on se, että vauvan painoarvio oli jo nyt liki 4kg! FAK. Toki tiedän, että toi arvio voi heittää ja toivon todella, että heittää alaspäin. Mutta siihen loppu tän mamman herkuttelut! En oikeesti enää uskalla syödä ylimääräistä ettei vauva enempää kasva. :/
Mutta tämän jälkeen päätin, että nyt pakotan itseni muuttamaan asenteeni. Ihan turhaan olen surullisissa ja masentuneissa fiiliksissä. Nyt yritän vain ajatella, että oikeasti meillä on kohta vauva enkä taida oikein käsittää asiaa :D Olen taas laitellut vauvan tavaroita ja tehnyt viimeisiä hankintoja. Ja jos mennään loppuun asti ja käynnistykseen niin sitten mennään. Tässä kuussa meillä on vauva. Nyt vaan juon vadelmanlehtiteetä ja harjoitan zen-tilaa. :)
lauantai 17. kesäkuuta 2017
Rv36+3 ja neuvolalääkäri
Viimeisiä viedään. Hurjaa, että ensi viikolla on jo juhannus! Musta tuntuu, että mitä pidemmälle loppua on tultu sitä nopeammin aika menee. Nää viikot vaan juoksee! Touko- ja kesäkuu on menneet ihan hujauksessa.
Mulla on viime päivinä tullut ristiriitainen olo tämän nopean ajankulumisen vuoksi. Tavallaan oon ihan loppu jo tähän raskauteen - haluan vauvan jo ulos ja oman kroppani takaisin. Toisaalta taas tää on mun viimenen raskaus ja tää on loppupeleissä mennyt tosi nopeasti, paljon nopeammin kuin eka raskaus. Ekassa raskaudessa kun ei ole muuta kuin aikaa odottaa. Nyt sitä yrittää vaan selviytyä tästä muusta elämästä opiskeluineen, kodin- ja lapsenhoitoineen kaikkien raskausvaivojen kanssa.
Toisaalta en tässä useamman vuoden aikana missään vaiheessa haikaillut esikoisen raskausaikaa, joten enpä usko että tätäkään ikävöin. Siinä on vaan erilainen fiilis kun jokin asia on lopullista. Koska meidän lapsiluku on tässä.
Eilen oli vika neuvolan lääkäri. Painoa on tullut ihan liikaa, +15kg vaikka pyhästi vannoin ettei sitä tässä raskaudessa tule. Mä en varmaan vaan osaa. En osaa olla raskaana siten ettei painoa tulis. Se oli helppoa sinne puoleen väliin kun sitä ei vielä tullut, mutta sitten vauva otti kasvuspurtin ja itselle tuli olo, että paino vaan nousee vaikka mitä tekee. Se on varmaan se mikä laukasee sen painonnousun. Tulee olo, että helvettiäkö tässä sitten kun painoa vaan tulee ja tulee. Siinä menee motivaatio pitää yhtään mitään rotia yllä. Ja asiaa ei auta jatkuvat kauhistelut siitä kuinka valtava olen ja utelut kuinka paljon painoa on tullut.
Noh, muutoin neuvolassa kaikki hyvin; pissat puhtaat, verenpaine hyvä, sykkeet hyvät 140-170 välillä ja kiltisti raivotarjonnassa. Ultralla pääsin pientä katsomaan <3 Pää oli tosiaan ihan alhaalla ja hengitysharjoituksia teki joka lääkärin mukaan kertoo hyvästä voinnista :) Tilanne kohdunsuulla oli juuri se mitä arvelinkin, kaulaa jäljellä 2-3cm, ulkosuu auki sormelle mutta sisäsuu kiinni. Eli ei mitään merkittävää edistymistä. Yli lasketun menee saletisti! Koska esikoisesta oli sentään ennen syntymää viikolla 41+5 1cm auki ja paikat pehmenneet.
Mulla on viime päivinä tullut ristiriitainen olo tämän nopean ajankulumisen vuoksi. Tavallaan oon ihan loppu jo tähän raskauteen - haluan vauvan jo ulos ja oman kroppani takaisin. Toisaalta taas tää on mun viimenen raskaus ja tää on loppupeleissä mennyt tosi nopeasti, paljon nopeammin kuin eka raskaus. Ekassa raskaudessa kun ei ole muuta kuin aikaa odottaa. Nyt sitä yrittää vaan selviytyä tästä muusta elämästä opiskeluineen, kodin- ja lapsenhoitoineen kaikkien raskausvaivojen kanssa.
 |
| Mahan veivaamista eri asentoihin rv 36+1, vikasta näkee kuinka alhaalla vauva oikeasti on. |
Toisaalta en tässä useamman vuoden aikana missään vaiheessa haikaillut esikoisen raskausaikaa, joten enpä usko että tätäkään ikävöin. Siinä on vaan erilainen fiilis kun jokin asia on lopullista. Koska meidän lapsiluku on tässä.
Eilen oli vika neuvolan lääkäri. Painoa on tullut ihan liikaa, +15kg vaikka pyhästi vannoin ettei sitä tässä raskaudessa tule. Mä en varmaan vaan osaa. En osaa olla raskaana siten ettei painoa tulis. Se oli helppoa sinne puoleen väliin kun sitä ei vielä tullut, mutta sitten vauva otti kasvuspurtin ja itselle tuli olo, että paino vaan nousee vaikka mitä tekee. Se on varmaan se mikä laukasee sen painonnousun. Tulee olo, että helvettiäkö tässä sitten kun painoa vaan tulee ja tulee. Siinä menee motivaatio pitää yhtään mitään rotia yllä. Ja asiaa ei auta jatkuvat kauhistelut siitä kuinka valtava olen ja utelut kuinka paljon painoa on tullut.
Noh, muutoin neuvolassa kaikki hyvin; pissat puhtaat, verenpaine hyvä, sykkeet hyvät 140-170 välillä ja kiltisti raivotarjonnassa. Ultralla pääsin pientä katsomaan <3 Pää oli tosiaan ihan alhaalla ja hengitysharjoituksia teki joka lääkärin mukaan kertoo hyvästä voinnista :) Tilanne kohdunsuulla oli juuri se mitä arvelinkin, kaulaa jäljellä 2-3cm, ulkosuu auki sormelle mutta sisäsuu kiinni. Eli ei mitään merkittävää edistymistä. Yli lasketun menee saletisti! Koska esikoisesta oli sentään ennen syntymää viikolla 41+5 1cm auki ja paikat pehmenneet.
lauantai 6. toukokuuta 2017
Rv 30+3 ja ei enää niin helppoa.
Miten olen näin totaalisesti unohtanut koko blogin? :D Tännehän piti muistaa kirjoittaa tuntemuksia matkan varrelta. En edes muistanut mikä viimeisin kirjoitus oli, mutta onneksi siitä ei näköjään niin kauan ollutkaan.
Kun viimeksi 4D- ultran jälkeen olin näköjään hehkuttanut, että helppoa kuin heinänteko tämä raskaana olo niin eipä ole enää.
Ensinnäkin paino. Huhtikuu oli ihan käänteentekevä kuukausi. Vatsa on kasvanut ja painoa tullut huhtikuun aikana ihan hävyttömästi :( En tästä oikein tykkää. Huhtikuuhun osui pääsiäinen ja vappu ja koko muukin kuukausi vierähti enemmän ja vähemmän "vapaan syömisen" merkeissä. Se ei mulle tunnestusti sovi koska mä en osaa kohtuutta. Sit menee Big Mac- ateriat ja monsteripizzat tuosta noin.
Paino nousi pahimmillaan huhtikuussa joku 5kiloa. Nyt olen saanut siitä pari kiloa pois. Tilanne on nyt lähtöpainosta marraskuu 2016 +8kg ja joulukuun laihtuneesta pahoinvointipainosta +11kg. :(
Mun ei pitänyt tän antaa tapahtua. Tää tarkoittaa nyt sitä, että loppuaika pitää vetää tiukasti. Koska mä en halua taas tehdä samaa virhettä, että masentuisin nyt tästä ja antaisin mennä vaan - tuudittautuisin ajatukseen, että laihdutetaan sitten kun vauva syntyy - "kyllä ne vaunulenkit ja imetys sen vie". Hoh hoh. Parempi aloittaa jo nyt niin ei ole niin kauhea savotta edessä. On nimittäin tosi masentavaa aloittaa se palautuminen siinä vaiheessa.
No toiseksi ne krempat. Kun maha on nyt oikeasti jo iso niin myös vaivat tuli kylään ja jäädäkseen. Yöt on aikamoisia. Tulee suonenvetoja ja puutumista käsiin. Ja lonkkakivut is back!! Vaihdan 10 kertaa yössä kyljeltä kyljelle ja lonkissa särkee välillä enemmän, välillä vähemmän. Myös kävelystä on tullut vaikeaa. Jos vähänkin yritän kävellä mun normaalia reipasta kävelyvautia niin vatsaa alkaa kiristää ja pistää ihan jumalattomasti. Pakko mennä toooosi hitaasti. Ja pienikin kävely tuntuu kuin olisi koko päivän seissyt jalkojen päällä. Ei mulla esikoisesta ollu tällaista.
Kolmanneksi turvotus. Sitä on nyt paljon herkemmin kuin esikoisesta. Tässä raskaudessa en tosin valehtele itselleni, että tämä painonnousu on "vain turvotusta" :D Mutta kyllä huomaan, että sitä ehkä 1-2kg verran on. Tunnen tällä kertaa turvotuksen heti sormissa. Ne paisuu, kihelmöi ja pistelee ja ei ikäänkuin taivu ihan kokonaan. Turvotus pysyy paremmin aisoissa jos syö terveellisesti, mutta auta armias jos erehtyy ihan yhdenkin päivän herkuttelemaan.
Ja nyt ihan viime viikkoina paluun on tehnyt myös närästys. Se tuntuu pahana olona, poltteena kurkussa ja jatkuvina happamina röyhtäyksinä. Onneksi vatsaa ei polta.. vielä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)